Jokin syvä tietoisuus kertoi Mikaelille, että mielen on tarkoitus olla sydämen ohjauksessa eikä päinvastoin.

Mikael alkoi siis väsymättä harjoittaa mieltään näkemään asiat ja tapahtumat sydämen kautta.

Monet kritisoivat häntä ja sanoivat, etteivät kaikki asiat ole hyviä eivätkä niiksi muutu, vaikka niitä katsoisi kuinka.

Hänen ystävänsä kritisoi häntä siitä ettei hän näyttänyt surevan äitinsä kuolemaa. Mutta Mikael sanoi, että toki hän suri äitinsä kuolemaa. Hän tunsi tuon surun syvästi, oman käsityksensä mukaan jopa syvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Mutta suru oli erilaista, jotenkin syvempää, mutta puhtaampaa. Hänen surunsa ei ollut enää itsekästä. Ei surua siitä, ettei hän enää näkisi äitiään, ei voisi enää pyytää hänen apuaan tai keskustella hänen kanssaan. Hän suri sitä, että maailma oli edelleen sellainen että kuolema oli olennainen osa sitä, mutta samalla hän iloitsi siitä, että hänen äitinsä oli vapautunut tästä kahleiden ja harhan maailmasta.

Hänen ilonsakin oli erilaista kuin ennen. Se oli vapaata ja vallatonta. Hän pystyi iloitsemaan kaikkien puolesta, aivan kuin tuo asia olisi tapahtunut hänelle itselleen. Hän oli onnellinen toisen onnistumisesta ja hän salli hyvien asioiden tapahtua itselleen. Hän uskoi ansaitsevansa hyvän.

Kaikki näytti onnistuvan hänelle. Hän eli yltäkylläisyydessä ja vauraudessa ja jakoi auliisti omastaan yhteiseksi hyväksi. Toki hänen onnistumisensa ja onnellisuutensa herätti kateutta ja pahat kielet lauloivat ympäri kaupunkia, mutta Mikael ei puheista välittänyt.

Jotkut kuiskuttelivat, että vanha Bacon oli varmasti kertonut alkemian salat hänelle ja siksi hänellä riitti kultaa jaettavaksi asti. Mutta Mikael kertoi jokaiselle joka vain halusi kuulla, että sama on mahdollista ihan jokaiselle. Se vaatii toki suuria ponnisteluja itsesi muuttamiseksi, mutta jokainen joka haluaa muutosta riittävästi onnistuu varmasti.

Mikael kertoi, että ainoa mitä kenekään tarvitsee tehdä on muuttaa suhtautumisensa nykyhetkeen!

Riippumatta siitä miltä se näyttää tai tuntuu juuri sillä hetkellä. Ja mitä hankalampi tilanteesi on sen nopeampi on muutos, kun tartut toimeen yhdistääksesi mielesi sydämeesi. Mikael opetti, että jos olet jo kohdellut kehoasi kaltoin, niin pelkkä ajatusmuutos ei riitä, vaan sinun on alettava kohdella kehoasi paremmin. On alettava kuunnella mitä keho kertoo ja noudatettava sen ohjeita, mutta kun yhdistät tuohon konkereettiseen muutokseen myös tuon mielen aktiivisen yhdistämisen sydämeen, tulet huomaamaan, että muutos on nopea ja huomattavasti helpompi kuin koskaan aikaisemmin.

Monet kävivät kyselemässä Mikaelilta tarkempia ohjeita tuohon läsnäolemiseen ja mielen yhdistämiseen sydämeen ja jokaista Mikael auttoi parhaan kykynsä mukaan. Hän selitti ettei ole vain yhtä keinoa joka toimii kaikilla, mutta periaate on sama jokaisessa. On tärkeää, että antaa kaikkien tunteiden tulla, eikä laita niitä piiloon. Jokainen tukahdutettu tunne (olipa se kokemuspiirissäsi hyvä tai huono) aiheuttaa tukoksia kehossasi ja tunnekentässäsi. Nuo tukokset sitten tuovat elämääsi ongelmia ja hankaluuksia, jotta niiden selvittämisen kautta saisit myös tukoksen purettua.

Vastustajat sanoivat, että mitä siitä nyt tulee, jos kaikki alkavat kiukutella toisilleen ja riidellä ja tapella ja vain siksi, että "tukoksia ei saa syntyä!" Mikael hymyili heille ja sanoi, ettei todellakaan ole tarkoitus ryhtyä tappelemaan ja riitelemään ja että yhtälailla vaikkapa rakastuminen aiheuttaa tukoksen silloin kun tuon tunteen kieltää. Mutta Mikael painotti sitä, että tunteen salliminen ei tarkoita sitä, että toimisit sen mukaisesti. Se tarkoittaa ainoastaan, että tunnustat itsellesi tuon tunteen läsnäolon. Mikael antoi esimerkkejä: sinussa voi kyteä viha vaikka jotakin aatetta tai ajatussuuntaa kohtaan, voi olla, että tuo asia on yleisesti hyväksytty, mutta sinussa se herättää vihan. Laitat siis tuon tunteen piiloon, siirrät sen syrjään ja aiheutat itsellesi ison tukoksen, joka käsittelemättömänä saattaa aiheuttaa jonkin pahanlaatuisen sairauden. Jos sen sijaan katsot tuota tunnetta suoraan ja tunnustat itsellesi, että asiassa on jotakin joka herättää sinussa vihaa ja tutkit tuota tunnetta omassa rauhassasi hyvin syvään, kenties löytäen sille syyn. Silloin mitään tukosta ei synny. Tai jos rakastut, vaikka tunteidesi kohde ei tunne samoin tai kohde on muutoin "väärä", niin silloinkin on paras, että annat tuon tunteen vallata sinut kaikessa kauneudessaan. Se ei tarkoita, että sinun pitäisi ryhtyä piirittämään tunteidesi kohdetta tai ahdistella häntä kiinnostuksellasi, mutta se tarkoittaa, että sallit itsesi tuntea tuota rakkautta. Tukahdutettuna rakkaustunnekin muuttuu sairaudeksi. Näin Mikael kehotti kaikkia olemaan rehellisiä itselleen ja tunteilleen ja sanoi, että se on tie, joka johtaa runsauteen.

Niin suuri oli Mikaelin anteliaisuus ja pyyteetön halua auttaa, että yksi toisensa jälkeen pahat kielet lakkasivat puhumasta. Niinpä Mikael eli pitkän ja hyvän elämän, jossa auttoi monia, monia sieluja löytämään puuttuvia palasia itsestään vain sillä, että he oppivat ihmiskokmuksessa keskittymään aina kulloiseenkin hetkeen ja olemaan kiitollisia siitä.

Kaikkeuteen siirryttyään Rakkaus oli tyytyväinen tähän elämään. Hän koki, että oli osannut jotenkin päästä hyvin lähelle totuutta, hyvin lähelle rakkautta elämäsä aikana.

Rakkaus iloitsi siitä, että hän oli saanut kokemuksen, jota hän ei turhaan monimutkaistanut omilla valinnoillaan ja hän oli auttanut muita! Se tuntui jotenkin olevan hänelle erityisen tärkeää, kokihan hän kuitenkin olevansa vastuussa tästä kaikesta, jota me kaikki olemme edelleen kokemassa. Hän tunsi suurta rakkautta itseään ja kaikkea kohtaan, aivan kuten oli kokenut tuon elämäsnsä aikana.

 

Hänen sieluperheensä Kaikkeudessa onnitteli häntä ja riemuitsi hänen saavutuksestaan. Kaikki katselivat iloiten hänen helminauhaansa, joka aina oli kaikkien muiden silmissä hehkunut kaikkein kauneimmissa sateenkaaren väreissä. Miten sitä aina näkeekin toiset aivan eri silmin kuin mitä katselee itseään?

 

Niinpä Rakkauskin tarkasteli helminauhaansa, jossa kuitenkin edelleen näytti olevan likaisia helmiä joukossa ja hän tunsi suurta väsymystä. Eikö tämä vieläkään lopu?

 

Muut Kaikkeudessa olijat yrittivät kertoa Rakkaudelle, että ei sen tarvinnut syntyä enää yhtään kertaa. Yrittivät saada sen ymmärtämään ettei ollut mitään korjattavaa, ei mitään anteeksi annettavaa tai anteeksi pyydettävää. He kertoivat Rakkaudelle, että mitään ei ollut tapahtunut koskaan ja että kaikki oli jo tapahtunut, kaikki oli hyvitetty eikä koskaan olluit edes ollut tarvetta hyvittää mitään. Kaikki oli hyvin, edelleen.

 

Rakkaus ymmärsi täysin mitä he sanoivat, hän oli samaa mieltä heidän kanssaan, mutta silti hänestä tuntui, että hänen on fyysisessä elämässä hyvitettävä kaikki, että hänen on fyysisyydessä tasapainotettava sisäinen ja ulkoinen minuus yhdeksi kokonaisuudeksi ja että hänen on konkreettisesti ymmärrettävä, fyysisessä kokemuksessa mistä tässä kaikessa oikein on kyse. Tämän Rakkaus ajatteli olevansa velkaa fyysiselle olemukselleen, mielelleen ja keholleen.

 

Ja seuraavaan kokemukseen Rakkaus suuntasi ”kaikki tai ei mitään” -asenteella. Nyt hän joko selvittäisi kaikki keskeneräisiksi jääneet asiat, ymmärtäisi mistä on kyse tai sitten kuolisi sitä yrittäessään.

 

Ja Rakkauden kuolema olisi koko ihmiskunnan tuho.