Rakkaus pohti tunnemaailmaansa, sen vaihteluita ja muutoksia. Miksi hän ei voinut kaiken aikaa elää ihanaa, tasapainoista ja hauskaa elämää? Mikä oli vialla? Ketä hän voisi syyttää? 

No, oikeasti Rakkaus kyllä tiesi, ettei hän mitenkään voinut syytää omista mielialoistaan ja tunteistaan ketään muuta kuin itseään, mutta silti asia mietitytti häntä.

Rakkaus osasi kyllä eritellä jo aika hienosti mitkä hänen kokemuksistaan olivat mielialoja ja mitkä tunteita. Ensimmäiset ovat mielen tuotosta ja matkivat tunteita taitavasti. Usein Rakkaus itsekin erehtyi pitämään mielialojaan oikeina tunteina, sillä niin taitavasti ne muistuttivat oikeita tunteita ja tuntuivatkin niiltä! Mutta jos hän vain viitsi käyttää hieman aikaa niiden tarkkailuun, niin hän saattoi huomata, että monet mielialat eivät olleetkaan totta siinä hetkessä, vaan perustuivat johonkin aiempaan samankaltaiseen tapahtumaan, jota mieli nyt matki. Toisaalta mielialat tulivat usein ylilyönteinä ja äkillisinä reagointeina jonkun toisen sanomisiin tai tekemisiin. Tällöin ne usein johtuivat pelosta, mielen pelosta, että oikea tunne pääsisi esiin.

Miksi sitten mieli pelkää tunteita? Mieli on nähnyt tuon alkuperäisen tapahtuman, nähnyt kaiken tunnekuohun jonka se on aiheuttanut. Mieli on huomioinut tuskan ja varsinkin sen, että tuo tunne on jätetty käsittelemättä kunnolla ja se on pistetty piiloon. Jonnekin syvälle ja kauas. Mieli on asettanut itsensä vartijaksi näille kaikille piilotetuille tunteille ja se on päättänyt tehdä kaikkensa, jotta nuo tunteet pysyvätkin piilossa. Sillä se luulee, että se on sen tehtävä.

Mieli ei myöskään halua ylenpalttista onnellisuutta tai hauskuutta, sillä mieli on nähnyt miten silloin on kontrolli päästetty menemään menojaan ja asiat vain tapahtuvat ja kaikki sujuu. Sekin pelottaa mieltä, sillä se ennakoi valtavaa pudotusta tuolta mielihyvän huipulta nurmikentän mutaiseen, haisevaan pintaan. Mieli ennakoi. Turhaan ja liikaa.

Niinpä mieli on alati valppaana. (Huh mikä homma sillä onkaan tuossa alituisessa valppaudessa) Mieli tarkkailee koko ajan kehomme tilaa (jos sille ei anneta muuta tekemistä) ja pienimmästäkin tunnekuplinnasta se valitsee käyttöön mielialan joka parhaiten peittää tuon orastavan kuplinnan alleen. Näin se varmistaa, että kuplinta hiljalleen laantuu ja tunne pysyy edelleen piilossa.

Kun tämän antaa jatkua tarpeeksi pitkään, saattaa huomata olevansa tilassa, jossa mikään ei tunnu miltään -oikeasti. Koska yksikään aito tunne ei saa lupaa olla! Rakkaus oli osallistunut kymmenille kursseille, jossa opetettiin tasapainoa tai ainakin siihen pyrkimistä. Ei siis saanut reagoida tapahtumiin, ei suuttua, ei nauraa hulvattomasti. Mutta nyt Rakkaus käsitti, että hän oli ymmärtänyt väärin! Ehkä hänen kurssiensa opettajatkin olivat ymmärtäneet väärin?

Ei ollutkaan kyse siitä, ettei saa tuntea mitään, oli nimenomaan kyse siitä, että minimoi mielialat ja antaa tunteiden tulla vapaasti esiin! Oikea tunne ei vaadi reagointia! Oikea tunne vaatii tilaa olla!

Suuttuminen on mieliala! Nauru on mieliala! Itku on mieliala! Halaaminen on mieliala!

Mieliala on tekoja! Tunne on olemista! Kun sallii jokaisen tunteen OLLA, silloin on löytänyt tasapainon.

Niinpä Rakkaus päätti tästälähin etsiä tunteen jokaisen mielialan alta ja antaa sille luvan OLLA OLEMASSA!

 

Kiinnostuitko tunteiden ja mielialojen eroista ja siitä mitä voit niille tehdä? Kysy henkilökohtaista ohjausta http://www.solertia.fi/kurssit-ja-meditaatiot/ tai osallistu marraskuussa alkavaan koulutukseen http://www.solertia.fi/mestarin-avaimet/