Mutta nyt oli kokeilujen aika.

 

Ihanainen rakasti muuttaa olemuksensa läpikuultavaksi kuin ilma ja lentää vuorten, jokien ja ruohikon yllä. Se rakasti ratsastaa dinosauruksilla ja yksisarvisilla. Se rakasti muuttaa itsensä kallioksi, joka vain seisoi paikallaan vuosituhansia ja kuunteli kuinka maailma sen ympärillä hiljalleen muuttui. Ihmeinen nautti huimista hypyistä kallionkielekkeeltä alas ja veteen osuessaan itsensä muuttamisesta vedeksi. Se nautti olla lohi, joka pyrkii vastavirtaan kutemaan, se nautti saada lentää avaruuteen ja vain katsella tätä pientä planeettaa kaukaisuuden keskellä.

Vähä vähältä Ihanainen huomasi, että vuosituhannen paikallaan pysyminen ei enää tuntunut hyvältä, lentämiseen oli tullut pelko mukaan ja muodonmuutoksiin sekoittui epäilys siitä, ettei se ehkä seuraavalla kerralla enää onnistuisikaan vaan muodonmuutos jäisi vajaaksi.

Ihmeinen puolestaan halusi kokea vielä jotain erilaista, se penkoi tunnekärryjen perukoita ja löysi sieltä intohimon, se löysi käsitteiden repusta vielä sanan ihminen ja tekojen kassin pohjilta löytyi vanheneminen.

 

Ja niin oli ensimmäinen mies saanut alkunsa.

 

Ihmeinen ymmärsi, että jotta se voisi kokea täysin myös nämä viimeiseksi löytämänsä asiat, sen tarvitsisi houkutella Ihanainen mukaan vielä yhteen uuteen kokeiluun. Eivät ne vielä olleet kokeilleet Muutoksen niille antamista asioista kuin murto-osan ja Ihmeinen vetosi lupaukseen, jonka he olivat antaneet. Se pyysi Ihanaista kokeilemaan vielä ahkerammin Muutoksen niille antamia asioita ja se antoi Ihanaiselle äitiyden käsitteen, hellyyden tunteen ja pariutumisen teon.

 

Ja niin oli ensimmäinen nainen saanut alkunsa.

 

Jos ne olisivat tienneet mitä tästä seuraisi olisivatko ne toimineet toisin? Olisivatko ne kutsuneet Muutoksen takaisin ja sanoneet:” anna nämä joillekin muille, kiitos.” Mutta jos ne olisivat niin tehneet, niin silloin sinä et olisi olemassa, olisit kenties vain mielikuvitushahmo jonkun toisen planeetan kirjan sivuilla tai olisit tuulen henkäys tai sitten edelleen täydellinen osa täydellisyyttä.

 

Sinä kuitenkin valitsit lähteä tälle tielle.

 

Otit kiitollisuudella vastaan Muutoksen lahjan ja aloit käyttää sitä. Olitko aluksi Rakkaus vai Erityisyys? Sillä ei ole merkitystä, sillä kuten tulet huomaamaan, koit kaiken mitä toinenkin koki, sillä sinä olet ne molemmat ja molemmat ovat osa sinua, sinä olet osa niitä molempia.

Me seuraamme nyt Rakkauden matkaa tästä naiseksi ja mieheksi muuttumisen hetkestä eteenpäin aina tähän hetkeen saakka.

 

Ja niin Ihanaiseksi muuttuneesta Rakkaudesta tuli ensimmäinen nainen, joka koskaan tällä planeetalla oli astellut. Rakkaus halusi jakaa kokemuksiaan toisten naisten kanssa ja halusi antaa Ihmeiselle toisia miehiä, joiden kanssa kisailla ja niin se loi ympärilleen joukon Naisia ja miehiä ja heistä tuli heimo. Heimo loi yhteiset säännöt ja toimet, heimo vietti aikaa yhdessä, mutta silti Rakkaudesta tuntui, että jotain puuttui.

Rakkaus vietti edelleen paljon aikaa luonnossa, se kuunteli vuoren hiljaisuutta, purojen lörpöttelyä ja seuraili eläinten touhuilua. Se näki kuinka eläimet loivat uutta elämää, se näki pienten linnunpoikasten kasvavan, se näki karhun hoivaavan poikastaan ja myös se halusi luoda jotain poikasten kaltaista. Se puhui toiveistaan Ihmeiselle ja yhdessä ne loivat olennon, jolle annettiin nimeksi Poika.

Ja niin Rakkaudesta tuli äiti.

Rakkauden sydäntä riipaisi katsella lapsensa ensihenkäyksiä, se halusi tuntea lapsen lähellään, koskettaa sitä, pitää sen turvassa ja niin Rakkaus vähitellen lakkasi muuttamasta muotoaan. Hän lopetti lentämisen, hän ei voinut enää olla tuhatvuotinen vuori, ei valas, ei mitään muuta kuin äiti.

Rakkaus ei kuitenkaan kokenut, että se olisi menettänyt jotain, ennemminkin se koki saaneensa jotain aivan ihmeellistä, sellaisen kokemuksen, jota se ei vaihtaisi mihinkään muuhun. Ja se jakoi kokemuksensa tunteet heimon muiden naisten kanssa ja kertoi kuinka myös he voisivat luoda uutta elämää.

 

Poika kasvoi, muuttui, tuli uusia Poikia ja tuli Tyttäriä. Ja aivan kuten eläinten poikaset, myös nämä poikaset lähtivät pois Rakkauden ja omien äitiensä luota. Ne perustivat omia yksiköitä, perheitä, ne perustivat omia heimoja ja Rakkaus oli surullinen.

Niistä jotkut halusivat yhä lentää, jotkut halusivat yhä muuttaa muotoaan, joku halusi edelleen olla kallio tai joki tai dinosaurus, mutta nyt oli mukana jo niin paljon erilaisia tunteita, kokemuksia ja käsitteitä, että vähitellen kaikki kadottivat kykynsä muuttaa muotoaan, kadottivat uskalluksen lentää ilmojen halki ja paljon muitakin ennen käytössä olleita kykyjä ne kadottivat ajan mittaan.

Ja jatkuvasti yhä uusia ja uusia asioita muovautui niistä, jotka Muutos alunperin oli antanut Ihanaiselle ja Ihmeiselle valittavaksi. Nyt mukaan kuvioihin tuli mm. Pelko, Epäilys, Mustasukkaisuus, Viha, Kateus ja Kuolema.

Rakkaus menetti Poikiaan ja Tyttäriään, muut heimon jäsenet menettivät poikiaan ja tyttäriään. Eikä Rakkaus voinut kestää sitä tuskan määrää, joka raastoi sen sydäntä, se ei ymmärtänyt mitä tapahtui sen ympärillä. Se itse ei vanhentunut, sehän ei ollut sitä vielä koettavakseen valinnut, mutta Erityisyys vanheni ja kuoli, sen ystäviä vanheni ja kuoli. Rakkaus oli epätoivoinen, tätä se ei ollut halunnut, tätä se ei ollut valinnut, tähän se ei ollut lupautunut! Se oli hypännyt tuntemattomaan maailmaan, joka nyt mureni sen ympäriltä pala palalta. Se halusi yrittää uudestaan, se halusi luoda uudenlaisen kokemuksen! Ja se kutsui Kaikkeutta apuun, se rukoili Kaikkeutta antamaan sille ja muillekin uuden mahdollisuuden.

 

Ja niin sai alkunsa inkarnaatiokierto, jossa yhä edelleen olemme kiinni, kunnes toisin valitsemme.