Rakkaus valitsi itselleen edelleen naisen kehon, kauniin ja täydellisen. Se valitsi itselleen vanhemmat, joilta se oppisi lempeyttä ja sitkeyttä. Se valitsi kokemuksen, jossa sillä olisi erityistaitoja kuten telepatia, ajatuksen voimalla matkustaminen ja luominen, pyyteetön auttaminen ja pitkäikäisyys nuorekkaassa ja terveessä kehossa.

Erityisyys oli myös täällä ajattomuudessa Kaikkeuden luona ja yhdessä he päättivät olla uudestaan pari tässäkin kokemuksessa. Rakkaus valitsi tulevansa äidiksi, jos joku toinen sielu hänet äidikseen haluaisi. Sitä kutkutti jo etukäteen ajatus tästä suurenmoisesta elämästä joka sitä odotti ja se pyysi päästä pian kokemaan tätä uutta kokemustaan.

Ja niin Rakkaus syntyi vanhemmilleen, juuri sellaiseen perheeseen ja tilanteeseen kuin se oli suunnitellutkin. Hän kasvoi perheen ainoana lapsena, rakastettuna ja kunnioitettuna. Hänestä kasvoi kaunis ja puhdassydäminen neito, joka eli juuri sellaista elämää, jota hän oli haaveissaan kuvitellut. Kaikki oli upeaa ja täydellistä.

 

Ja täydellisyys jatkui kymmenien tuhansien vuosien ajan, jonka jälkeen Rakkaus valitsi kuoleman ja sen myötä aina uuden ja uuden kokemuksen, hieman erilaisilla variaatioilla. Myöhemmin tätä aikaa ja muita samankaltaisia aikoja tultiin kutsumaan nimellä Kultainen Aika.

 

Rakkaus muisti kuitenkin aiemman sopimuksensa kokeilla kaikkia kokemuksia, kokeilla myös miehen kehoa, kokeilla kehoa, joka ei olisi niin täydellinen. Se halusi, samoin kuin muut kokea myös tuskallisia kokemuksia. Ja niinpä Rakkaus koki elämiä, jossa sen tytön keho silvottiin julmasti palasiksi, se koki kuinka sen ruumis raiskattiin, tapettiin, häväistiin. Se koki elämiä, joissa oli vain kurjuutta, sairautta ja epätoivoa. Se koki elämiä, joissa se eli rauhassa luostarin äänettömyydessä keskustellen vain Kaikkeuden kanssa.

Se loi itselleen elämiä, joissa se seikkaili merirosvona, tappaen surutta muita kanssakulkijoita. Se tappoi sotilaana hyvän asian puolesta taistellen, se tappoi huvikseen, vain nähdäkseen miten toinen ihminen muuttuu kuoleman kohdatessaan.

Rakkaus suunnitteli elämiä, joissa sillä oli valtaa, rahaa, rikkauksia. Se oli hyvä ja paha, kiltti ja ilkeä, mutta aina se edelleen muisti, jossain sielunsa sopukoissa, että se oli kaiken itse valinnut.

Se oli milloin mies milloin nainen, se kokeili kaikkia maanosia, kaikkia rotuja, ei ollut mitään mitä se ei olisi ollut ja sitä alkoi jo kyllästyttää. Samoin muita alkoi kyllästyttää kokemusten samankaltaisuus. Kyllästyminen aiheutti sen, että useimmat valitsivat yhä lyhyempiä ja lyhyempiä elämiä ja olivat yhä pidempiä aikoja poissa kokemuksista, koska niissä ei tuntunut olevan mitään mieltä.

 

Ja silloin joku ehdotti, että otetaan kaikilta muistot pois kokemukseen mennessä. Ehdotti, että tehdään tästä peli, jonka läpäisee vasta sitten, kun muistaa oman alkuperänsä. Kun vihdoin muistaa sen mitä ei muista, kun kaiken epätoivon ja sekasorron keskellä luottaa siihen, että kuulee sydämensä äänen ja osaa valita sen kautta. Sydämelle jätettäisiin yhteys Kaikkeuteen, mutta kellään ei olisi tietoa kuinka tuon yhteyden saa auki ja kuinka se sitten pidetään auki. Syntymän hetkellä suurin osa kyvyistämme suljettaisiin, kunnes kokonaisuutena olisimme päässeet takaisin siihen tilaan, jossa kykyjen voidaan antaa olla käytettävissä ja muisto alkuperästämme voidaan palauttaa. Kaikkeudelta kysyttiin, että päteekö edelleen se sääntö, että kokemuksessa ollessaan saa kaiken mitä pyytää ja Kaikkeus sanoi, ettei se sääntö ole koskaan lakannut olemasta eikä lakkaa.

Turha sanoakaan, että tämä ehdotus sai kaikkien hyväksynnän ja tässä sitä nyt sitten ollaan – edelleen tätä peliä pelaamassa.