Ja Kaikkeudessa Rakkaus näki kaiken tapahtuneen, ymmärsi ja rakasti. Hän halusi kokeilla uudestaan ja loi itselleen kymmeniä elämiä, jotka kaikki tarjosivat hänelle mahdollisuuksia oppia pitämään sydämensä auki ja ylläpitämään uskonsa vaikka ulkopuolella tapahtuisi mitä.

Hän loi itselleen elämiä, joissa voisi kokeilla anteeksiantamisen suunnatonta puhdistusvoimaa, mutta vaikka hän kuinka yritti ja yritti, ei hän vieläkään kyennyt antamaan itselleen anteeksi. Anteeksi annettavat asiat vaihtuivat, olosuhteet vaihtuivat, roolihenkilöt vaihtuivat, mutta kaikissa oli perimmältään kyse tästä ensimmäisestä tapahtumasta, jota hän edelleen yritti antaa itselleen anteeksi.

Rakkaus osallistui elämiin, joissa oli hirveitä sotia, koki Hitlerin hirmutekojen ajan ja kokemustensa kautta ymmärsi, että joskus tarvitaan äärimmäisen pahalta näyttävä teko, jotta suurten massojen sydämet voisivat avautua ja pysyä auki, vielä sukupolvia tapahtumien jälkeenkin. Hän oppi näkemään kauheuksien taakse.

Kaikki nämä elämät opettivat hänelle kyllä kuinka annetaan anteeksi toisille, ja usko pois, Rakkaus on mestari antamaan anteeksi toisille, mutta vieläkään se ei kyennyt antamaan itselleen anteeksi.

Kaikkeudessa ollessaan Rakkaus keskusteli paljon toisten kanssa ja he pohtivat kuinka jokainen uusi kokemus tuntuu vain vievän heidät kaikki syvemmälle elämien syövereihin. Jatkuvaan kiertoon, joista jokainen kerta lisää vähintään yhden sovitettavan asioan jo ennestään sovitettavana olevien lisäksi seuraavalle kerralle. Rakkaudesta alkoi näyttää siltä, että se joutui yhä kauemmas ja kauemmas siitä tunteesta, joka sillä joskus oli ollut alati läsnä.

Ja seuraavaan elämäänsä hän valitsi syntyä korkealle, lähelle taivaita, jotta ne muistuttaisivat häntä päivittäin, että muutakin kuin maanpäällinen on olemassa.

 

Niinpä inkayhteisöjen legendojen alueen pikkuruiseen kylään syntyi huhtikuun puolenvälin paikkeilla poikalapsi. Tämä kylä sijaitsi aivan inkojen alueen perimmäisessä kolkassa, hyvin vaikeapääsyisen vuoren ylimpien rinteiden keskelleen muodostaman laakson kätköissä. Kylä sai olla omassa rauhassaan, juuri vaikeapääsyisyytensä takia ja vain harvoin he saivat sinne vieraita.

Kyläläisillä ei myöskään ollut tarvetta vierailla muualla. Vuoret tarjosivat kyläläisille kaiken mitä he tarvitsivat. Vuoripuro toi vettä kasveille, joita he viljelivät laakson suojissa. Alueella oli useita lähteitä, heillä oli alpakoita, joiden villasta naiset kehräsivät lankaa käsitöitä ja kankaiden tekoa varten. Alueella oli myös erilaisia jalokiviä ja kultaesiintymiä, joista he olivat oppineet valmistamaan kauniita koruja ja esineitä. Kylän vanhimmat opettivat osaamansa kaikille toisille ja kyläläiset elivät vaatimatonta mutta yltäkylläistä elämää. Heiltä ei puuttunut mitään, eivätkä he mitään muuta kaivanneet.

Aamuisin kaikki nousivat yhdessä tervehtimään aurinkoa ja kiittämään sitä uudesta päivästä. Iltaisin mentiin nukkumaan vasta, kun kuu oli ottanut oman vartiovuoronsa taivaankannella ja peitteli heidät yön syliin. Aurinko oli heille isä, jonka alaisuudessa suoritettiin kaikki askareet ja kuu oli äiti, joka tuuditti uneen ja jonka he näkivät vain hetken. Poikkeuksena olivat ajat jolloin kuu loisti taivaalla täytenä ja oli kuin aurinko. Silloin koko kylä kokoontui keräämään rohtokasveja, joita kannatti kerätä vain täydenkuun aikaan, jolloin niissä olisi tarvittava parantava lataus. Samoin naiset verenvuotonsa ensimmäisinä päivinä viettivät kaksi ensimmäistä yötään kuuta tervehtien, jotta kuu siunaisi naisen puhdistautumisrituaalin, jollaisena verenvuotoa pidettiin.

Kylässä opeteltiin myös tutkimaan muiden planeettojen liikkeitä taivaankannella. Perimätieto oli heille opettanut tärkeää tietoa siitä minkä planeetan näkyessä kannattaa kylvää, mikä avaa tietoisuutta uusille tasoille, mikä kehottaa pysymään piilossa ja mikä lähtemään retkille lähiympäristöön. Kovin kauaksi omasta laaksostaan kyläläiset eivät koskaan lähteneet.

Ensimmäisenä ikävuotena kylään syntyneille lapsille annetaan nimet ja nimi annettiin kaikille yhtäaikaa, aina syntymän jälkeisenä ensimmäisenä ison auringon päivänä, joka meidän nykykalenterissamme on noin syyskuun ensimmäisen päivän paikkeilla. Tässä elämässä Rakkaudelle annettiin nimeksi Mazuriel. Hän oli perheen kuopus ja hänellä oli viisi sisarta. Tytöt rakastivat pikkuveljeään suuresti ja hukuttivat hänet rakkauteen ja hellyyteen. Ja joka päivä taivas Mazurielin yläpuolella muistutti häntä Kaikkeudesta ja siitä, että kaikki on hyvin.

Jokainen kyläläinen ylläpiti yhteyttä omaan sieluunsa omien oppaidensa kautta sen lisäksi että aurinko ja kuu olivat tärkeä osa heidän elämäänsä. Muissa inkakylissä oli myös muita jumalia joita kumarrettiin ja joita palvottiin myös ihmisuhrein, mutta syrjäisyytensä takia tämä kylä sai pitää omat tapansa.

Mazuriel sai siis jo lapsesta saakka opastusta siinä kuinka hän pystyy jatkamaan yhteyttä sieluunsa ja oppaisiinsa tänne unohduksen keskelle syntymisestään huolimatta.

Mazurielista tuli taitava rohtojen valmistaja. Aurinko opetti hänelle mitkä kasvit tuli kerätä paahtavimman auringon alla, sade opetti hänelle minkä kasvien siemenet toimisivat parhaiten rohtoina, se kertoi myös mikä kasvi sopii mihinkin tarkoitukseen ja kuun kuiskeesta Mazuriel oppi kaiken kasvien piilossa olevien osien saloista.

Mazuriel oppi laajentamaan tietoisuuttaan meditaation avulla toisiin ulottuvuuksiin ja pääsi yhteyteen kaikkeudessa olevan tietoisuuden kanssa. Hän löysi yhteyden myös itseensä Nah–a–elin hahmossa ja sai sitä kautta paljon lisää tietoa eri kasvien ominaisuuksista. Siitä kokemuksesta viisastuneena Mazuriel ei pitänyt mitään oppimaansa salaisuutena, vaan jakoi kaiken koko kylän kanssa, jotta jokainen tarvittaessa osaisi hyödyntää kasvien voimaa.

Kaikkia kyläläisiä kasvit eivät niin kiinnostaneet, joten monet tulivat kysymään Mazurieliltä suoraan apua ja sekin oli sallittua. Mazuriel puolestaan ei hallinnut kädentaitoja niin hyvin, joten mielellään hän otti vastaan astioita, vaatteita ja muita tarvikkeita salvoja, rohtoja ja tietoja vastaan.

Joka päivä Mazuriel kiitti Aurinkoa uudesta mahdollisuudesta olla paras mahdollinen ja joka ilta hän kiitti Kuuta kaikesta mitä oli päivän aikana oivaltanut ja siitä, että Kuu ottaisi hänet suojaavaan syliinsä ja veisi kotiin yön ajaksi. Mazurielin kylässä näet uskottiin, että yön aikana sielu nousee pois kehostamme ja menee Kaikkeuteen.

Joskus unet kertoivat Mazurielille siitä mitä hän yön aikana oli tehnyt ja kokenut, mutta usein ne olivat niin vaikeaselkoisia ettei hän niitä ymmärtänyt. Kylässä oli myös henkilö, joka tiesi paljon unien merkityksistä ja välillä Mazuriel kävi hänen luonaan uniaan selvittämässä, varsinkin jos hänestä tuntui, että unella oli jotain tärkeää sanottavaa, mutta hän itse vaan ei sitä kyennyt tulkitsemaan.

Mazuriel myös pohti tämän ystävänsä kanssa sitä, että miksi unet eivät voi olla selkeämpiä tai miksi ei vain voi muistaa suoraan missä on ollut ja mitä on tehnyt. Hänen ystävänsä arveli, että Kaikkeus on niin ihana paikka, että jos muistaisimme millaista siellä on, niin emme kenties haluaisi yhtään tulla takaisin tähän kokemukseen, joka ei välttämättä aina ole mukava ja silloin jäisi sille elämälle suunnittelemamme kokemukset kokematta ja joutuisimme vain tulemaan uudestaan uuden syntymän kautta.

Mazuriel ei ollut ihan samaa mieltä, sen mielestä jokin tässä uudelleensyntymien järjestelmässä ei mennyt oikein, hänellä oli tunne, että jotain on jäänyt ymmärtämättä. Hänestä tuntui, että koko järjestelmä oli turha, mutta ei osannut selittää miksi, eikä miten sitä olisi voinut muuttaa, joten hän jätti sen asian pohtimisen sikseen ja jatkoi huoletonta elämäänsä. Elämää, jossa kaikkea oli tarpeeksi muttei mitään liikaa.

Kaikkeuteen palatessaan Rakkaus oli tyytyväinen. Vihdoin elämä, joka ei ollut lisännyt mitään korvattavaa seuraavaan! Jossain taka-alalla kuiskutteli ääni joka sanoi, ettei se nyt oikein mitään korjannutkaan, mutta Rakkaus ei välittänyt siitä.

Se oli ollut hyvä elämä.

Niin paljon Rakkaus piti tuosta vuoristoisesta maasta, että syntyi sinne vielä monen monituista kertaa.

Milloin hän oli nainen, joka vietti pitkään ikään johtaneen elämän käsitöitä tehden ja viisaudellaan muita auttaen. Joskus hän oli rikas, vaikutusvaltainen pääjohtaja, joka ajeli upealla autollaan kaupungissa tai lensi yksityiskoneellaan kahville toiseen maanosaan. Toisinaan hän oli uskalias nuorukainen, joka kuoli sodassa tai joka uhrattiin lapisuhrina Aurinkojumalalle.

Kerran hän oli osa kyläyhteisöä, joka oli niin pitkälle kehittynyt, että espanjalaisten konkistadorien hyökätessä kylään, jokainen kyläläinen nosti värähtelytasoaan niin korkealle, että katosi kuin tuhka tuuleen, aivan hyökkääjien nenän edestä, niin että heille jäi löydettäväksi vain edelleen tulella porisevat ruokapadat. Vaikka hyökkääjät miten etsivät he eivät koskaan löytäneet jälkeäkään kyläläisistä, eivätkä myöskään uskaltaneet viedä kylästä pois mitään siellä ollutta ja lähtivät sieltä kiireenvilkkaa kohti seuraavaa paikkaa. Siitä hetkestä eteenpäin kyläläiset jatkoivat rauhallista elämäänsä toisella värähtelytaajuudella.

Jos ihmettelit eri elämiä ja niiden järjestystä, niin muistathan, että Kaikkeudessa ei ole aikaa. Aika syntyi vain tälle planeetalle, jossa jokaisessa elämässä olet ajan armoilla, niin kauan kuin niin valitset. Mutta Kaikkeudessa ollessasi voit palata mihin tahansa hetkeen, voit syntyä mihin tahansa aikakauteen, koska siellä ne kaikki ovat olemassa yhtä aikaa. Siksi yhdellä nykyhetkellä voit muuttaa kaiken!

Se on taika, joka sinulla on käytettävissäsi!