Tällä kertaa Rakkaus syntyi keskiaikaisen kaupungin laitamille, parantajaperheeseen, perheen nuorimmaiseksi tyttäreksi.

Tuohon aikaan oli tapana, että lapsi itse kertoisi nimensä, kun olisi kyllin vanha puhumaan. Ja niin Rakkaus sai nimekseen Zazamiel ja täyden kuun alla hänen nimensä liitettiin pyhässä rituaalissa häneen. Rituaalissa myös vahvistettiin, että hänen tietoisuutensa on yhä auki Kaikkeuteen ja tulevat vuodet opettivat hänet ylläpitämään tuota yhteyttä, sekä olemaan myös yhteydessä Äiti Maahan.

Zazamielin perheen luona kävi paljon ihmisiä hakemassa yrttejä parannukseen, pyytämässä loitsuja pahojen henkien karkoitukseen tai rakkauden sytyttämiseen ja aina jokainen tulija sai sen mitä oli tullut hakemaan ja pyytämään. Aina se ei ollut sitä mitä he kipeimmin olisivat tarvinneet, mutta perheen isä sanoi, että on parempi antaa ihmisille mitä he haluavat kuin sitä mitä he tarvitsevat.

Perhe sai palkkioksi palveluksistaan viljaa, lihaa, munia, vaatteita ja muita tarvikkeita, eikä heillä ollut koskaan puutetta mistään. Perhe eli onnellisena ja tyytyväisenä omassa rauhassaan, omassa mökissään kaupungin ulkopuolella kauniin metsän keskellä.

Zazamiel olisi halunnut kertoa jokaiselle tulijalle, että heistä kukaan ei olisi tarvinnut perheen palveluksia. Hän olisi halunnut opettaa, että kuka tahansa voi muuttaa minkä vain asian omassa elämässään, mutta hänen isänsä kielsi Zazamieliä puhumasta mitään sen kaltaistakaan kenellekään. Isä sanoi, että koko perheen elanto menisi, jos Zazamiel kertoisi tietonsa muille.

Isän mielestä oli parempi, että tämä tieto oli vain harvojen käsissä ja nämä harvat päättäisivät missä muodossa ja milloin tuon tiedon eteenpäin laittaisivat tai millä tavalla avunpyytäjää auttaisivat. Zazamielista tuo oli väärin, hän kertoi, ettei tuollaisesta salailusta ja kontrolloinnista ollut koskaan seurannut mitään hyvää. Isä pyysi häneltä esimerkkejä, mutta niin kaukainen oli Zazamielin muisto Lemuriasta, ettei hän sitä enää tavoittanut.

 

Tietämättään Rakkaus oli asettanut niin suuren suojan tämän muiston eteen, että Zazamiel ei siihen käsiksi päässyt, vaikka hänen yhteytensä Kaikkeuteen olikin auki.

 

Zazamielista kasvoi kaunotar, jonka kauneudesta puhuttiin kaikkialla lähitienoilla. Nuoret miehet yksi toisensa jälkeen kävivät perheen luona milloin minkäkin tekosyyn varjolla, vain jotta voisivat nähdä edes vilauksen Zazamielista. Miesten huomio nauratti Zazamielia ja toki hän nauttikin saamastaan ihailusta, mutta hänellä oli muita suunnitelmia elämälleen, kuin jäädä loppuiäksen tähän pieneen mökkiin tai tähän syrjäiseen kaupunkiin. Niinpä hän ei rohkaissut miehiä sen enempää vaan piti heistä jokaista ystävänään.

Zazamiel kertoi isälleen, että hän halusi lähteä maailmalle jakamaan tietoaan muiden kanssa, opastamaan muita siinä kuinka sairauksia parannetaan, kuinka oma elämä muutetaan unelmien kaltaiseksi ihmematkaksi. Hän halusi opettaa kuinka ylläpidetään kehon nuorekkuus ja kertoa kaikille, että kaikkea on Kaikkeudessa määrättömät määrät, niin paljon, että jokaisen tarvitsee vain ojentaa kätensä ja ottaa sen mitä haluaa.

Isä varoitteli Zazamielia ja pyysi, että tämä harkitsisi päätöstään vielä, hän yritti kertoa tyttärelleen, että maailma ei ollut hyvä paikka yksinäiselle naiselle. Mutta Zazamiel oli itsepäinen ja perheensä siunausten saattelemana hän lähti yksinään matkaan.

 

Kaupungin naiset iloitsivat Zazamielin lähdöstä ja toivoivat, että miehet pian unohtaisivat Zazamielin ja huomaisivat heidätkin.