Rakkaus yritti löytää vastauksia taas usean eri elämän ajan.

Se halusi myös antaa anteeksi kaikille niille miehille, jotka olivat hänet raiskanneet ja kuolemaan määränneet ja kaikille niille naisille, jotka olivat hänet ja muut pettäneet.

Niinpä Rakkaus suunnitteli itselleen elämiä, joissa se eli villissä lännessä, huomaten vain elämien jälkeen, että oli päätynyt noissa elämissä joko suunnattomaan yksinäisyyteen köyhyydessä tai vielä useammin hän oli päätynyt ilotaloon töihin ja käyttänyt seksuaalista valtaansa miehiin, kuin kostona aiemmista Tapahtumista.

Ennen kaikkea Rakkaus halusi ymmärtää miksi? Mitä se ei ymmärtänyt tässä eri elämien jatkuvassa kiertokulussa? Mikä oivallus kiersi sen kaukaa? Sillä Rakkaudella oli koko ajan tunne, että jokin suuri oivallus oli aivan sen ulottuvilla, härnäämässä juuri näkökentän laitamilla. Millä tavalla hän saisi tuosta oivalluksesta kiinni? Rakkaus ymmärsi myös, että tuon oivalluksen olisi tultava hänelle silloin kun hän on fyysisessä olomuodossa, koska siellä hän on tuon oivalluksen kadottanutkin.

Toisinaan Rakkaus eli siveyslupauksen tehneenä nunnana, kauniina kuin kuva, mutta joutumatta edes kosketuksiin ulkomaailman kanssa. Nämä elämät eivät sen enempää auttanut häntä selvittämään tuota menneisyyden aiheuttamaa tuskaa ja epätoivoa eivätkä vastausta hänen kysymykseensä.

Kokeilipa hän myös elämää hurmaavan kauniina näyttelijättärenä, kuuluisana, mutta hauraana ja pelokkaana. Suurin osa ihmisistä sai katsella häntä vain kaukaa tai valkokankaan välityksellä ja hän nautti suunnattomasti siitä vallasta joka hänellä oli miehiin ja kateudesta, jota hän aiheutti naisissa. Mutta jokainen suhde, jossa hän päästi jonkun lähelleen, epäonnistui täysin, sillä niissä aina tuo mennyt elämä nosti päänsä pinnalle, sai vain yhä suuremman pelon ja tuskan nousemaan esiin.

Tuokaan elämä ei vapauttanut Rakkautta, sillä tuska oli ollut liian raskas kestää ja hän oli päättänyt elämänsä kesken matkan ja nyt edessä olisi taas uusi kokemus.