Tämä pohdinta vei Mikaelin ja Rogerin seuraavan mielenkiintoisen ajatuksen äärelle. Onko aika lineaarinen?

Mikael tavoitti itsestään jonkin osan Rakkaudesta ja muiston Kaikkeudesta ja sanoi suurella varmuudella ettei aika ole lineaarinen. Mikael oli sitä mieltä, että aika on harhaa, kaikki kokemukset ovat harhaa, koko elämä on harhaa. Mikaelilla ei ollut esittää mitään perusteita väitteelleen, mutta suuri varmuus hänellä oli.

Roger heitti keskusteluun vielä pohdittavaksi aiheen siitä kulkeeko ihminen (tai Olemus) aikojen ja tapahtumien läpi, palaten lopulta lähtöpisteeseen vai onko tuo Olemus aina paikoillaan lähtöpisteessä ja tapahtumat ja ajat kulkevat tuon Olemuksen läpi?

Suurimmalle osalle Rogerin ryhmää nämä ajatukset olivat liian korkealentoisia. He olivat alunperin liittyneet ryhmään, koska uskoivat, että Roger osasi muuttaa metallin kullaksi ja halusivat oppia tuon taidon itse. He halusivat muuttaa elämänsä helpommaksi ja nautinnollisemmaksi ja uskoivat kullan tekevän tuon muutoksen.

(Uskotko itse samoin jättimäisen lottovoiton muuttavan elämäsi paremmaksi?)

He eivät uskoneet Rogeria joka sanoi, ettei kulta ratkaissut yhtäkään ongelmaa, koska kulta ei poista itse ongelmaa se vain hoitaa oiretta ei syytä.

Roger kertoi heille, että jos he saisivat kasapäin kultaa, niin heidän ongelmansa katoaisivat – hetkeksi. Hetken verran he olisivat huolettomia ja vapaita, kunnes todellinen syy kaivaisi tiensä näkyviin. Esiin kohoaisi tyytymättömyys itseä kohtaan, siihen ettei ole käyttänyt koko potentiaaliaan siitä pelosta että epäonnistuu.

Joutuisi katsomaan silmästä silmään totuutta itsestä, siitä että on jäänyt paikoilleen vaikka eteen on tuotu useita eri vaihtoehtoja joihin tarttua. Miksi niihin ei ole tartuttu? Mistä nousee ajatus siitä, että lopputulos pitäisi tietää ennen liikkeelle lähtöä? Miksi jokaisen pitäisi olla varma ennen kuin uskaltaa edes kokeilla jotain uutta? Ja mihin se meidät vie? Onko elämäsi nyt täydellistä? Oletko ollut itse sen ohjaksissa ja päättänyt suunnan? Olisiko jo aika kokeilla uutta tapaa?

Esiin nousisi pelko siitä, että joku toinen haluaa varastaa sen mitä sinulla on ja niinpä pitäisit taitosi piilossa, käyttämättä niitä itsekään. Esiin nousisi pelko siitä, että rahoistasi ja taidoistasi huolimatta et kuitenkaan tietäisi mitä oikeasti haluat tehdä. Tiedätkö mitä sinä haluat, kyselivät Mikael ja Roger.

Osa ymmärsi mitä Roger tarkoitti ja heille avautui eteen aivan uudenlainen polku kuljettavaksi, aivan uudet askeleet otettavaksi. Askeleet, jotka olivat paljon, paljon keveämmät.

Mutta osa alkoi kuiskutella keskenään ja epäilivät Rogerin vain pimittävän tiedon heiltä.

Rogeria moinen typeryys ärsytti suuresti ja hän siirtyi luostariin asumaan useaksi vuodeksi.

Mikaelia luostarin suojiin siirtyminen ei houkuttanut, joskin hän edelleen kävi tapaamassa oppinutta ystäväänsä säännöllisesti. Edelleen heidän keskustelunsa johdattivat heidät pohtimaan tuota asiaa miten nykyhetkellä voit muuttaa menneen ja tulevan.

Mikael oli sitä mieltä, että asiasta ei pidä tehdä liian monimutkaista. Hän ajatteli, että vaikka olikin hauska kuvitella menneitä ja tulevia elämiä ja tapahtumia, niin oliko niiden tunteminen ja tietäminen edellytys tämän hetkisen elämän tilanteiden ymmärtämiselle ja löytyisikö menneisyydestä avain nykyisyyteen tai kenties jopa tulevaisuuten?

Mikael oli sitä mieltä, että jos liiaksi jää pohtimaan menneisyyttä tai suunnittelemaan tulevaa unohtaa elää tätä hetkeä. Jos liikaa jää pohtimaan mitä muut sanoillaan tarkoittavat ja etsimään omalle loukkaantumiselleen vastinetta menneistä elämistä, jää huomaamatta lahja jonka tuo tilanne antaa tässä hetkessä.

Niinpä Mikael otti ohjenuorakseen elää elämäänsä hetki kerrallaan, nauttien jokaisesta eteensä tulevasta tapahtumasta, riippumatta siitä millaisena hänen mielensä tuon asian näki ja koki.