Kaikkeudessa Rakkauden sydämessä soi sanat:

"... vielä kerran nousen tämän aallon pohjalta, vielä kerran kahlaan rantaan,

Vielä kerran uskallan toivoa, tehdä unelmista linnan santaan.

Vielä kerran ponnistan allonharjalle, annan tyrskyn kauaksi kantaa.

Vielä kerran pyydän anteeksi, vielä kerran voin anteeksi antaa.

Vielä kerran tahtoisin rakastaa - vielä tämän yhden kerran!"

 

Rakkaus harkitsi tarkoin millaiseen aikaan se syntyisi tähän viimeiseksi määräämäänsä koitokseen. Se tarkkaili pitkään mihin perheeseen, millaisiin sukurasitteisiin ja mihin kansakuntaan se liittyisi.  Se aikoi inkarnoitua enää tämän viimisen kerran, joten se käytti paljon aikaa valmisteluihin.

Se halusi perheen, jossa henkisyys olisi hyväksyttyä, sillä hänellä ei olisi aikaa taistella tietään sellaisen esteen läpi. Rakkaus valitsi elämän, jossa sillä olisi kaikkea riittävästi, aina, kunnes se osaisi taas luoda itse ja kunnes se luottaisi itseensä ja kykyihinsä ja olisi silti nöyrä. Yksinkertaisesti se valitsi elämän, jossa olisi vakaa pohja, mutta joka helposti keikahtaisi suuntaan tai toiseen, jos näyttäsisi, että Rakkaus alkaisi unohtaa tai kulkisi liian pitkään kiertotietä. Rakkaus valitsi elämän, jossa tuossa kokemuksessa elävän henkilön olisi löydettävä tasapaino, ylläpidettävä uskonsa vaikeinakin aikoina, luotettava itseensä ja tarvittaessa myös osattava pyytää apua.

Rakkaus tiesi haukkaavansa ison palan, sillä se oli päättänyt puhdistaa kaiken joka vielä piti puhdistaa, selvittää kaiken mitä piti selvittää, antaa anteeksi kaiken mitä piti anteeksi antaa ja suurimpana kaikista se valitsi MUISTAA! Rakkaus valitsi kokemuksekseen sen, että lopulta se muistaisi kaiken jo inkarnaatiossa ollessaan.

Rakkaus oli innoissaan ja tuskin malttoi odottaa syntymänsä hetkeä!