Rakkaus harkitsi tarkoin millaiseen aikaan se syntyisi tähän viimeiseksi määräämäänsä koitokseen. Se tarkkaili pitkään mihin perheeseen, millaisiin sukurasitteisiin ja mihin kansakuntaan se liittyisi.

Se halusi perheen, jossa henkisyys olisi hyväksyttyä, sillä hänellä ei olisi aikaa taistella tietään sellaisen esteen läpi. Rakkaus valitsi elämän, jossa sillä olisi kaikkea riittävästi, aina, kunnes se osaisi taas luoda. Yksinkertaisesti se valitsi elämän, jossa olisi vakaa pohja, mutta joka helposti keikahtaisi suuntaan tai toiseen ja jossa tuossa kokemuksessa elävän henkilön olisi löydettävä tasapaino, ylläpidettävä uskonsa vaikeinakin aikoina, luotettava itseensä ja tarvittaessa myös osattava pyytää apua.

 

Rakkaus syntyi kskimmäisenä tyttärenä suhteellisen tavalliseen perheeseen, jossa kaikkea oli riittävästi, mutta mitään ei ollut liikaa. Hän sai pitää kaikkeusmaailman täysin avoinna itselleen, noin kolmeen ikävuoteen saakka. Hän jutteli enkeleilleen ja oppailleen, näki heidät fyysisillä silmillään ja tunsi olevansa turvassa ja rakastettu sekä fyysisessä perheessään että Kaikkeuden maailmassa.

Kolmivuotiaana Rakkaus siirtyi enemmän kokemaan fyysistä maailmaa, tutustui siihen syvemmin, saaden aika ajoin kaikkeustunteen, jotta muistaisi myös tuon toisen maailman, sillä yksi hänen tärkeimmistä itselleen määräämistään tehtävistä, oli juuri näiden kahden maailman yhdistäminen.

Fyysisyyden kokemukset lisääntyivät iän myötä, mutta aina Rakkaus säilytti yhteyden Kaikkeuteen. Aika ajoin Rakkaus koki selittämättömän hyvältä tuntuvan tunteen, saman joka jo lapsena oli ollut merkki yhteydestä Kaikkeuteen ja tuo tunne piti Rakkauden polullaan, myös vaikeiden aikojen keskellä. Vaikka Rakkaudella jossain vaiheessa aikuisuuttaan oli pitkäkin aika, jolloin tunne loisti poissaolollaan, niin Rakkaus silti muisti sen ja tiesi, että se on olemassa. Rakkaus tiesi, että niin kauan kuin hän vain muistaa tuon tunteen, vaikka ei sitä enää koskaan kokisikaan, niin silloin hän on vielä polullaan, matkalla kohti päämääräänsä!

Ja aikanaan tuo tunne aina palasi ja aina se tuli odottamatta ja aina siihen liittyi täydellinen siinä hetkessä läsnäolemisen kokemus. Se saattoi tulla, kun Rakkaus oli ystävien ympäröimänä, levollisena ja turvassa ja yksinkertaisesti vain täysin sattui keskittymään rypäleen syömiseen. Siihen miltä rypäle tuntuu suussa, miltä se maistuu kielellä ja miten sen aromit leviävät kaikkialle kehoon ja siinä hetkessä PUM, kaikkeustunne oli siinä ja kun Rakkaus siirsi mielensä tarkastelemaan tuota tunnetta, siinä samassa se oli poissa. Kuinka Rakkaus olikaan kaivannut tuota tunnetta ja oli jo pelännyt sen iäksi kadottaneensa. Mutta se oli siis edelleen olemassa!

Erään kerran Rakkaus matkusti fyysisessä kokemuskehossaan yhdeksäksi päiväksi korkeavärähteiseen paikkaan ja siellä tuo tunne ilmestyi Rakkauden tietoisuuteen siinä samassa, kun hän tuohon paikkaan saapui. Niin hämmästynyt Rakkaus oli tuosta tunteesta ja sen pysyvyydestä ja tuon paikan värähtelyistä, että kaikkeustunne oli hänessä koko yhdeksän päivän ajan, jatkuvasti, kertaakaan häviämättä ja se säilyi vielä kotonakin kahden päivän ajan. Se oli hämmästyttävä kokemus, joka antoi Rakkaudelle paljon oivalluksia ja vahvisti Rakkauden uskoa siihen, että elämä kaikkeuden läsnäolossa olisi kaikkea muuta kuin tylsää.

Rakkaus oli varmistanut tämän kertaisen kokemuksensa huolellisesti.

Hän syntyi aikaan, jossa massojen avautuminen henkisyyteen tulisi lisääntymään ja lisääntymään. Hän oli ”miinoittanut” oman polkunsa niin, että kun hän olisi tarpeeksi pitkään kävellyt polkunsa vieressä tai jopa kokonaan eri suunnassa, niin silloin hänen elämänsä rajähtäisi ja kunnolla, sillä hän ei aikonut tulla enää uudelleen kokemuksiin ja halusi todellakin hoitaa kaiken vanhan pois.

Rakkaus oli pyytänyt monia oman sieluryhmänsä jäseniä auttamaan häntä matkalla, tulemaan hänelle valon näyttäjäksi ja suunnan muistuttajaksi, aina kun alkoi näyttää siltä, että suunta on vähän hakusessa tai jopa niin pahasti, että hän tarpoi umpimetsässä.

Myös hän lupasi toimia muille taskulampun pitäjänä tai kotimajakan sytyttäjänä milloin ikinä heistä joku apua kaipaisi.

Rakkaus nautti elämästään. Hän oli onnellinen joka ikisestä uudesta päivästä ja suhtautui mielenkiinnolla ja intohimolla elämän tarjoamiin uusiin kokemuksiin. Haasteista Rakkaus tuntui selviävän helposti, ehkä juuri siksi, että hänellä oli edelleen yhteys Kaikkeuteen ja vähintään sisimmässään Rakkaus ymmärsi, että kaikki kokemukset ovat tarpeen, jotta hän pysyy polullaan ja säilyttää suuntansa ja jatkaa kärsivällisesti eteenpäin.

Välillä hänen ystävänsä ja perheensä olivat sitä mieltä, että hän suhtautui elämään liian kevyesti, mutta Rakkaus ei voinut sille mitään. Elämä oli liian arvokas kokemus tuhlattavaksi huolehtimiseen, epäilyyn ja pelkoon.

Mutta koittipa aika, jolloin Rakkaus sai kokea syvimpiä pohjamutia myöten sen, että Kaikkeus aina antaa jokaiselle sen mitä kukakin pyytää ja että jokaisella on vastuu valinnoistaan. Tuota vastuuta ei koskaan voi sälyttää kenenkään toisen harteille, ei edes tai varsinkaan maailmankaikkeuden harteille...