Eräänä aamuna Rakkaus heräsi hyvin todentuntuiseen uneen. Vai oliko se sittenkään unta? Rakkaus muisti omat pohdintansa siitä mikä oli todellista ja mikä unta, ja tuona aamuna Rakkaus olisi voinut vaikka vannoa, että oli herättyään vajonnut uneen. Jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Tuossa unessa /todellisuudessa Rakkaus oli komea nuorukainen. Vahva, rohkea ja hyväsydäminen. Koko maailma oli jotenkin erilainen, vaikka siinä oli jotakin samaa kuin nykyisessä maailmassamme. Ehkä se oli Rakkauden fantasiamaailma, unelmien paikka, sellainen tila, jonka Rakkaus toivoi olevan totta?

Siellä ei ollut autoja tai muitakaan kulkuvälineitä, siellä siirryttiin jotenkin sinne minne oltiin menossa. Rakkaus arveli sen tapahtuvan ajatuksen voimalla, mutta ei tuntenut kuitenkaan ajattelevansa samalla tavalla kuin ”normaalisti”, joten hän ei voinut olla aivan varma.

Ihmiset eivät juurikaan puhuneet toistensa kanssa, eikä kukaan varsinaisesti näyttänyt tekevän töitä. Vaikka ihmiset näyttivätkin keskustelevan toistensa kanssa ja useimmista tuli oudosti ahkeruuden vaikutelma.

Rakkauden ympärillä oli taloja, kerrostaloja, paritaloja, omakotitaloja, järvi… taivaalla paistoi aurinko ja puistot olivat täynnä iloisia perheitä koirineen, kissoineen ja muine eläimineen. Sillä eläimiä puistossa oli paljon. Rakkaus katsoi ensin, että se on jonkinlainen avoin eläintarha, mutta ei se ollut. Osa eläimistä oli selkeästi lemmikkejä ja osa vapaita ja ihmisten kanssa tasavertaisia olentoja! Mahdotonta, oli Rakkaus ajatellut tuossa unessaan, mutta kyllä kaikki näytti ja tuntui todelta ja luonnolliselta.

Tuossa todellisuudessa Rakkaus asui yksin ja hänestä käytettiin nimeä Zoraliel. Hänen asuntonsa ovet olivat aina avoinna ja hänen luonaan kävi paljon ystäviä, joista monet jäivät hänen luokseen päiväksi tai pariksi ja jatkoivat sitten taas matkaansa, kuka mihinkin.

Zoralielin koti tuntui olevan kuin levähdyspaikka tai tila, jossa kukin sai juuri sitä mitä tarvitsi jatkaakseen matkaansa. Jotkut kaipasivat keskustelua, jotkut kuuntelijaa, jotkut läheisyyttä, jotkut neuvoja, jotkut käytännön ohjausta kuinka ottaa seuraava askel. Jokaista Zoraliel pystyi auttamaan. Hän teki sen helposti ja mielellään, ikään kuin hän olisi syntynyt juuri sitä tehtävää varten.

Ihmiset hänen ympärillään tulivat ja menivät, muuttivat ja muuttuivat, seikkailivat ja kokivat, mutta Zoraliel oli ja pysyi paikoillaan.

Rakkaus ihmetteli tätä aamulla herättyään. Miksi hän oli tuossa unessa erilainen kuin muut? Taas! Sillä hän koki kyllä olevansa erilainen nykyhetkessäkin. Hän halusi selvittää mikä sai hänet tuossa unessakin olemaan erilainen. Niinpä käydessään pikku päivätorkuille Rakkaus ajatteli tuota untaan ja toivoi pääsevänsä jatkamaan sitä.

Ja niin kävikin.

Rakkaus palasi unessa aikaan jolloin hän oli Zoraliel, komea, vahva nuorukainen. Yksin. Outo. Erilainen. Miksi?

Jotekin erikoisesti tuossa unessa Rakkaus pääsi keskustelemaan Zoralielin kanssa. Hän oli yksi niistä, jotka menväti Zoralielin taloon tapaamaan häntä, siis tapaamaan itseään! Rakkauden pää melkein hajosi tämän ajattelemisesta. Mutta hän tiesi, että hänen on saatava tämä asia selville, miksi Zoraliel toimii niin kuin toimii. Rakkaus toivoi, että tuon tiedon saaminen auttaisi häntä itseään oman elämäntehtävänsä selvittämisessä tai ainakin niiden hänen tietoisuudessaan vielä olevien vääristyneiden uskomusten ja tapojen puhdistamisessa.

Niinpä sen sijaan, että olisi pyytänyt Zoralielilta jotain itselleen, Rakkaus pyysikin Zoralielia kertomaan miksi hän ei seikkaile, etsi itseään, tutki, iloitse ja nauti. Zoraliel hämmentyi moisesta kysymyksestä. Eihän hän ollut tässä kertomassa itsestään, kukaan ei koskaan kysynyt hänestä mitään. Kaikki tiesivät kuka hän on. Zoraliel -kaiken ylläpitäjä. Mistä siis ilmestyi tämä hahmo, joka kysyi häneltä moisia kysymyksiä?

Mutta Rakkaus oli itsepintainen, hänen oli saatava tietää! Hänen oli ymmärrettävä miksi.

Samalla Zoraliel ymmärsi, että kertomalla näihin kysymyksiin vastauksen, hän tekee tälle oudolle kyselijälle palveluksen samaan tapaan kuin kaikille hänen luonaan kävijöille. Koska se on hänen tehtävänsä.

Zoraliel kertoi siis Rakkaudelle, että hänellä, kuten jokaisella muullakin on vain yksi ainutkertainen mahdollisuus päästä kokemaan elämä maapallolla. Yksi? hämmästeli Rakkaus. Ei, ei, ei…ei se niin mennyt, jokainen saa niin monta mahdollisuutta kuin haluaa, protestoi Rakkaus mielessään ja Zoraliel vastasi hänelle, aivan kuin olisi kuullut kaiken mitä Rakkaus ajatteli.

Zoraliel kertoi, että jokainen sielu saa vain yhden ainoa mahdollisuuden. Siksi kukin miettii todella tarkkaan millaisen elämän haluaa, miten haluaa palvella kokonaisuutta, miten on paras mahdollinen versio inkarnoituneesta jumaluudesta? Sillä sellainen meistä jokainen on, vakuutti Zoraliel.

Mutta miksi vain yksi mahdollisuus, ihmetteli Rakkaus.

Zoraliel sanoi, ettei mitään muuta tarvita, eikä anneta. Kokemus on ainutkertainen ja siksi niin ihmeellinen, että jokainen haluaa käyttää sen parhaalla mahdollisella tavalla.

Mutta, mutta, änkytti Rakkaus mielessään, miten sitten vapaan valinnan käy, miten voi kokea kaikki tunteet, jos päättää jo etukäteen mitä elämässä tulee tapahtumaan, missä on kaikki hauskuus, yllätyksellisyys ja ihmeellisyys?

Zoraliel selitti kärsivällisesti, että onhan heillä vapaa valinta, he vain käyttävät sen etukäteen, eivätkä vain reagoi eteen tuleviin tilanteisiin, he kokevat ne tunteet, jotka ovat valinneet ja jotkut valitsevat seikkailun ja hauskuuden, joku valitsee ikävän ja surun, joku muiden palvelemisen. Kukaan ei valitse samaa asiaa kuin toinen ja niin kaikki tuo mistä Rakkaus puhui tulee kuin tuleekin koettua. Yhdessä.

Niin, niin, mutta kun jokainen haluaa kokea sen itse, väitti Rakkaus, ei se ole sama, jos joku muu on sen kokenut, kyllä se täytyy kokea ihan itse. Jossei yhdessä elämässä, niin toisessa sitten!

Zoraliel katseli Rakkautta hämmentyneenä. Mistä oli ilmestynyt hänen eteensä tämä olento, joka puhui noin kummallisia? Miten kukaan voi olla niin itsekäs, että haluaa kokea kaiken itse?

Rakkaus yritti selittää, ettei se ole itsekästä ollenkaan. Se on hauskaa, tarjoaa mahdollisuuden anteeksiantoon, katumukseen, vihaan, iloon, rakkauteen. Kaikkeen. Miksi pitäisi tyytyä vain yhteen?

Zoraliel halusi ymmärtää tätä olentoa, halusi auttaa, kuten aina ennenkin jokaista joka oli hänen luokseen tullut, mutta jotenkin hänestä tuntui ettei tämä olento halunnut hänen apuaan. Tällä olennolla ei ollut mitään halua oikeasti päästä pois tuosta tilanteesta, joka Zoralielin mielestä näytti kärsimykseltä ja rangaistukselta. Hän näki sielunsa silmin ikuisesti pyörivän spiraalin, josta ei ollut ulospääsyä. Zoralielia puistatti pelkkä ajatuskin useammasta kuin yhdestä elämänkokemuksesta!

Zoraliel oli pahoillaan, että hän oli epäonnistunut tehtävässään. Hän ei ollut kyennyt auttamaan tätä outoa olentoa.

Mutta Rakkaus vakuutti hänelle, että päinvastoin. Hän oli saanut suunnattomasti apua. Hän ymmärsi nyt miten ihanassa kokemuksessa hän sai olla mukana! Hän löysi rakkauden elämäänsä kohtaan. Samalla hän kuitenkin alkoi syvemmin ymmärtää jokaisen pienenkin hetken tärkeyden ja sen kuinka jokainen hetki on ainutkertainen, AINOA MAHDOLLISUUS, jonka tuon hetken kokemiseen saa. Koskaan se hetki ei enää tule uudestaan, miksi siis ei tekisi kaikkea mahdollista, jotta todella olisi läsnä oman elämänsä jokaisessa hetkessä? Rakkaus kertoi, että nyt hän ymmärsi mistä kumpusi hänen yksinäisyyden pelkonsa ja samalla kaipuunsa, hän ymmärsi mistä hän voi lähteä metsästämään elämäntehtäväänsä. Yhdestä hetkestä ja vain yhdestä paikasta. Itsestään!

Rakkaus kiitti Zoralielia ja lähti pois, jättäen jälkeensä hahmon, joka jäi miettimään olisiko sittenkin upeaa kokea aivan itse jokin muukin kokemus kuin vain tämä yksi…