Tuon oudon meditaatiokokemuksen jälkeen meni pitkään ennen kuin Rakkaus joutui uudestaan kosketuksiin Atlantismuistojensa kanssa. Ensimmäinen niistä tuli unessa ja herättyään Rakkaus tiesi varmuudella, että tuo muisto oli Atlantikselta.

Tuossa unessa Rakkaus asui perheensä (vaimo ja tytär ja koira) kanssa kauniissa, mutta erikoisessa talossa. Mikään talossa ei näyttänyt nykyaikaiselta, mutta silti Rakkaus tiesi, että sen teknologia oli jotain ihmeellistä. Koko talo näytti keskittyvän yhdessä olemiseen, mutta sen siipiosissa Rakkaus tiesi olevan makuutilat sekä jokaiselle vielä erikseen oman tilan yksinolemiseen ja meditoimiseen. Siellä oli myös upea kylpyläosasto, jossa jokainen sai vapaasti valita itselleen siinä hetkessä sopivimman veden, värit, kristallit, eteeriset tuoksut ja musiikin. Jokaisessa huoneessa oli valtavia kristalleja ja yhteisissä tiloissa olivat niistä suurimmat ja erikoisimmat. Kristalleja hyödynnettiin niin talon tekniikassa kuin asukkaidensa henkilökohtaisena apuna tasapainon ylläpitämiseen ja omien taitojen kartuttamiseen. Kristallit olivat myös oiva tietopankki ja niiltä saattoi etsiä vastausta mihin tahansa asiaan.

Oleskelutilan ikkunoista, joita oli koko seinän pituudelta, avautui ihmeellinen vehreä vuoristomaisema. Kaikki oli täydellisen puhdasta, ilma kirkasta ja vain luonnon äänet olivat kuultavissa. Mikään keinotekoinen ääni ei koskaan pilannut tunnelmaa.

Talo oli isolla tontilla ja lähellä oli järvi, sitä ei näkynyt, mutta Rakkaus tiesi, että se on siellä. He asuivat alueella, jossa kaikki kadut tekivät lenkin ja aina kunkin kadun varrella asui ”saman henkiset” perheet. Heidän ei olisi tarvinnut syödä ruokaa, sillä heidän elintoimintonsa hoituivat energian avulla ja he saivat ympäröivästä värähtelystä sekä omista kristalleistaan kaiken tarvitsemansa, mutta perheet kokoontuivat yhteen iltaisin ja viettivät aikaa yhdessä, nauttien ruuasta, jota valmistivat yhdessä ja toistensa seurasta. He toki olivat ystäviä myös muiden kanssa, mutta jokaisella kadulla oli oma tehtävänsä yhteisössä ja ne ylläpitivät kollektiivin puolesta tiettyä energiaa.

He matkustivat ajatuksen voimalla milloin siirtyivät oman kaupunkinsa sisällä eri paikkoihin ja energiasiirtymin milloin heidän tarvitsi mennä johonkin kauemmas. Jokainen perhe sai valita vapaasti millaisessa talossa asuisi ja mitä energiaa he haluaisivat ylläpitää yhdessä muiden kanssa. Se oli ainoa työ mitä kenenkään tarvitsi tehdä ja kaikki osallistuivat tähän yhteiseen asiaan suurella ilolla ja rakkaudella.

Muutoin he vaeltelivat luonnossa, lensivät lohikäärmeillä ja keskustelivat yksisarvisten kanssa. Jokainen osallistui yhteisten päätösten tekoon, myös lapset olivat tasavertaisia muiden kanssa, mutta päätettäviä asioita ei ollut paljoa. Kaikkialla vallitsi täydellinen, rakkaudellinen olotila ja kaikki oli hyvin.

Kaiken tämän Rakkaus ymmärsi unessaan ja muisti sen kummallisen tarkasti vielä herättyään. Rakkaus muisti täydellisesti tuon maiseman värit, kuinka kirkkaat, selkeät ja värikylläiset ne olivat. Rakkaus tunsi kehossaan muiston tuossa kodissaan ja yhteisössään vallinneesta tunnelmasta ja kaipasi sitä niin paljon, että se tuntui kipuna kehossa. Se suuri suru ja rakkaus, jota Rakkaus oli luullut tunteneensa vain Lemuriaa kohtaan, liittyi myös Atlantikseen. Aiemmin Rakkaus oli löytänyt itsestään kiukkua, jopa vihaa Atlantista kohtaan, mutta nyt hän tunsi kuinka suuresti hän oli Atlantistakin rakastanut, silloin joskus, kultaisella ajalla.

Mutta tässä tämän hetkisessä elämässään, Rakkaus ei halunnut muistaa, se ei halunnut tuntea tätä ikävää, tätä rakkautta ja se tukahdutti tunteensa, piilotti muistonsa syvälle kehonsa uumeniin, ymmärtämättä, että tavalla tai toisella niiden on tultava esiin. Rakkaus ei vielä tuolloin ymmärtänyt, että ellei hän nyt katsonut noita asioita silmästä silmään, kun hän voisi tehdä sen hyvällä, niin tulisi aika, jolloin hänen on tehtävä se pahalla. Tulisi aika, jolloin hän ei voisi jatkaa eteenpäin kaikki piilottamansa asiat painolastina kehossaan.